Onni on uudet villasukat

Perhetuttu, oikeastaan äitini ystävätär, oli kutonut sukat ja halusi antaa ne minulle. Hän oli tuonut ne mukanaan vieraillessaan vanhempieni mökillä loppukesästä. Sain ne matkaani viime viikonloppuna kotipuolessa käydessä.

Sukat ovat ihanat, tyttömäiset ja sievät. Yleensä riemastun sitä enemmän mitä pidempi sukan varsi on, mutta silti ihastuin näihin oitis.

Minusta on aivan mahtavaa saada itse kudottuja sukkia ja lapasia. Ne ovat ihan parhaita lahjoja. Jo siksikin, että käytän molempia tosi paljon ja siksi kumpiakaan ei voi koskaan olla liikaa. Näissä nyt saaduissa "tv:n katselu -sukissa" lämmittää mieltä erityisesti myös tieto siitä, keneltä ne ovat. En ole valitettavasti nähnyt kyseistä rouvaa varmaankaan kymmeneen vuoteen - ja silti olen ollut hänen ajatuksissaan näiden sukkien kohdalla. Se on hymyilyttävää.

Pitkästä aikaa kaivelin itsekin kutimen esiin. Kyseessä on pieni tilaustyö, joka toivottavasti valmistuu pian.

Taas näitä :)

Edelliset rintarossit etsivät itselleen toisenlaisen kauppapaikan, mutta väkersin blogin puotiinkin taas muutaman.

Ja näitä on varmasti luvassa vielä syksyn ja talven aikana lisää...

Bling bling

Joskus kirpputoreilla tulee vastaan asioita, joita ei yksinkertaisesti vain voi olla ostamatta. Ei, vaikka ostokselle ei ole mitään järkevää perustetta. Yllättävälle löydölle, aarteelle, on vain tarjottava uusi koti ja odotettava sitä hetkeä, jolloin kirkastuu ajatus siitä, mitä aarteella tehdään.

Minä kannoin perjantaina kotiin hauskan aarteen.

Vai mitä sanotte tästä?! Kolme laatikollista paljetteja. Suurin osa vielä täysin iskemättömänä käätymäisesti narulla toisiinsa kiinnitettynä. Hopeisia ja kultaisia sekä - suosikkini - purppuraisia.

Näistähän saa tehtyä vaikka mitä. Ihan vielä en tiedä mitä se vaikka mitä on, mutta varmasti jonain päivänä idea välkähtää päähäni. Siihen asti paljetit saavat kimaltaa ihanan kulahtaneissa laatikoisaan. Bling bling.

Kyllä isi osaa

Merellisiä kivoja on siirtynyt pappan verstaasta puotiin.