Sivut

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Hilpeyttä noruvaa keramiikkaa


Asuessani Turussa Brinkkalan Outolintu oli se paikka jonne kipitin, kun piti (nopeasti) keksiä jollekulle jokin kiva lahja. Outolinnun mukavasta valikoimasta symtymäpäivä-, tupari- ja häälahjoiksi on useammin kuin kerran tarttunut mukaan Anu Nurminoron hersyvän hauskaa keramiikkaa.

Nurminoro valmistui savenvalajaksi Tammelan käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksesta vuonna 1995 ja on opiskellut myös Hämeen Ammattikorkeakoulussa muotoilua, pääaineenaan keramiikka. Nurminoro on myös itse inspiroiva opettaja, joka on vetänyt keramiikkakursseja Turun työväenopistoissa.

Nurminorolle savi materiaalina on kiehtova ja yllätyksellinen. Hänen töissään pinnan rakenteet ja materiaalin tuntu ovat tärkeitä. Esineet voivat paitsi hivellä silmää, myös kutkuttaa tuntoaisteja.

Nurminoron tuotteet ovat käyttöesineitä, joilla on luonnetta. Parhaiten hänet tunnettaneenkin hupsun hupaisita sirottimista ja pullonkorkeista. Mutta tuotannosta löytyy myös salaperäisen seesteinenkin puoli, jota edustavat muun muassa hienot valaisimet.

Innostun usein kaikenlaisista hyönteisjutuista, joten myös Nurminoron keraamiset ötökät ovat vieneet sydämeni.
Pahoittelen, ettei minulla ole liittää tähän kuvia Nurminoron töistä. Mutta avatkaa jutun linkit: niiden takaa kuvia löytyy!

3 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Kivan näköisiä töitä tosiaankin. En ollut aiemmin tällaisesta kuullutkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mä muistan ton pyörillä kulkevan hauskan sirottimen:)

anu kirjoitti...

Anu sanoi..
Onpa ihanaa löytää noin mukavaa tekstiä omista töistään. Tuli tosi hyvä mieli. Mukavaa kevättä ja toivottavasti tavataan. Anu