Sivut

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Kansallisromanttista


Mirka Laine-Pietilä on pistänyt kansallispuvuista tutut kankaat elämään ihan uutta elämää. Hänen yrityksensä Oprikka valmistaa muun muassa laukkuja, vöitä, kukkaroita ja tyynyjä.

Kansallispuvut ja niiden kankaat ovat kaunista katseltavaa: hienoa käsityötä ja mahtavaa värikylläisyyttä. Kansallispukukankaat ovat pitkään olleet Suomessa eräänlainen pyhä asia, eikä niistä ole sopinut valmistaa kuin kansallispukuja. Onneksi tämä ajatus alkaa nyt murtua ja kansallispuvuista tutut kuosit, kuviot ja värit löytävät paikkansa myös nykyihmisen jokapäiväisestä esineistöstä.



Mirka Laine-Pietilä on koulutukseltaan artesaani. Valmistuttuaan hän asui kymmenen vuotta Alankomaissa, jossa hän muun muassa opiskeli taidehistoriaa ja toimi harjoittelijana haute couture -ateljeessa.

Nykyisin Laine-Pietilä asuu vanhaa kansakoulua Marttilassa. Eipä siis ihme, että myös vanhat rakennukset ja puutaloarkkitehtuuri kiinnostavat tätä työhönsä vakavasti, mutta pilke silmäkulmassa suhtautuvaa naista. Laine-Pietilän harrastuksiin kuuluvat myös tähtitiede ja sci-fi. Tähtitaivaan kohteista onkin löytynyt nimet Oprikan tuoteryhmille.


Oprikan tuotteita voi ostaa mm. täältä.

2 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Hei Himmu! Monet kiitokset ystävällisestä kirjoituksesta blogissasi, tämäpä olikin todella iloinen yllätys!!! : )
Oikein mukavaa kevään jatkoa sinulle. Täällä meillä ainakin jo kevät tuoksuu ilmassa ja linnut laulelevat tosi kovin.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kirjoitus sai mut muistelemaan niitä monia, monia vuosia, jolloin JOKA kevät-ja itsepäisyysjuhlissa vedin/raastoin/kiskoin kansallispuvun päälleni ja läiskyttelin lautasia luokkakaverini lyödessä rumpua....Aika kultaa muistot ja nykyään kunnioitan suuresti mammaani, jonka loistavaa käsialaa pukuni on. Käsintehtyä, rakkaudella ja uurastuksella valmiiksi saatettu. Silloin en ehkä osannut tarpeeksi arvostaa, nyt sen teen.