Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2009

Myyjäiset

Eilen oli joulumyyjäiset täällä ja minulla ihanaisen serkkuni kanssa yhteinen myyntipöytä. Serkku oli vääntänyt - kuten kuvasta näkyy - rautalankaa ja risuja: kransseja, koukkuja , joulukoristeita... Minä olin liikkellä tutulla setillä, eli pöydälle kasasin kynttilöitä, heijastimia, rintarosseja ja liitutauluja.

Jos sitten ensi vuonna aloittaisi myyjäisvalistelut ajoissa ja tekisi uusia tuotteita ja kokeilisi myyntionneaan muissakin myyjäisissä... No, katellaan...

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Se aika vuodesta, osa 1



On jälleen se aika vuodesta. Aika antaa heijastavien sydänten säihkyä pimeässä. Ja aika minun tehdä niitä ihmisten iloksi ja turvaksi :)

maanantai 23. marraskuuta 2009

Välityö

Olin vannonut, etten uusiin kutimiin tartu ennen kuin The Mytty on valmis. Työkaverin myssy oli kuitenkin niin inspiroiva, että oli ihan pakko tehdä itsellekin pipo. Sitä paitsi pipoja ei voi olla liikaa. Eikä sitä ihminen voi aina kulkea musta pipo päässä. Puikoille siis vilahti Novitan Nallea ja Puroa.

On muuten yllättävän vaikeaa kuvata tässä pimeydessä omassa päässä olevaa myssyä.


sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Keijun kuoret



Taannoisissa kurpitsajuhlissa pukeuduin metsänkeijuksi. Asun suunnittelu ja väkertäminen oli tosi hauskaa ja olin varsin tyytyväinen lopputulokseen: metsäisiin väreihin, murattiseppeleeseen, neuleen ja keveiden kankaiden liittoon. Niin kuin kovin usein käy, hilluin juhlissa kamera kädessä, enkä sitten itse juurikaan kuvisssa näy. Tällä kertaa se vähän harmittaakin: olisi ollut kiva saada puku ikuistettua pikseleiksi. Ihan vaurioitta keiju ei vauhdikkaasta illasta selvinnyt :) mutta jotain puvusta on vielä jäljellä: siivet, alushame, hihan hulmukkeet...


Pikahelmet


Tuli mieliteko ja tarve saada pitkät, iloiset helmet. Kaapista löytyi puuhelmistä tehty rannerengas ja satiininauhaa. Siinä se.