Sivut

maanantai 24. marraskuuta 2008

Lahjasukat


Isoäitini täytti syksyllä 90 vuotta. Muutamiin vuosiin Mumi ei ole enää neulonut, mutta elämänsä aikana hän on pitänyt villasukissa seitsemän lastaan ja toistakymmentä lastenlastaan. Jotenkin on päässyt käymään niin, ettei Mumi ole pitänyt yksiäkään neulomiaan sukkia itsellään, vaan kulkee nytkin edesmenneen sukulaismiehen vanhoissa saapassukissa.

On ainoastaan oikeus ja kohtuus, että käärin isoäidin joulupakettiin tänä vuonna sukat. Pirteän punakirjavat ja lämpimillä ajatuksilla kyllästetyt.

Lanka: Novitan Nalle Four seasons Talvi
Malli: Drops Desing

Lisää siskoksia


Sain viimeisteltyä nämä siskokset talvimyrskyn vinkuessa nurkissa. Nämäkin ovat menossa myyjäismyyntiin. Tällä menolla minulla ei juuri muuta myytävää olekaan - jokunen mekko ja muutamia kynttilöitä.

Mekkoset on tuttuun tapaan tehty osittain kierrätysmateriaalista: ruskea kangas on vanha, kirppikseltä ostettu verho.

torstai 13. marraskuuta 2008

Kynttiläpaja



Useampikin pimeä ehtoo on hurahtanut vauhdilla kierrätyskynttilöitä tehdessä. Kynttilöitä valmistui melkomoinen määrä, mutta myyjäismyyntiin niistä päätyy vain noin puolet. Loput jäävät omaan käyttöön, niissä kun on kaikenlaisia valuvirheitä ja muhkuroita ja vinoutumia, niin ettei moisia kehtaa myydä.




Pimp my basket


Lähtökohta: hyinen parveke lokakuisena iltana, Ikeasta alennuksella ostettu hauska (mutta väärän värinen) kori, spraymaalia sekä suojamuovia.

Lopputulos: olohuoneen väreihin sopiva käsityökoppa - ja sen sisällä keskeneräiset sormikkaat sekä perintöpuikot.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Pysti

Illuusioita -blogin Kirsi-Maria ojensi minulle komean palkintopystin! Otan kiertopalkinnon ilolla vastaan, kiitän ja kumarran!

Palkinnon ajatus on tämä:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Siispä palkinto eteenpäin! Ensinnäkin on todettava, että Kirsi-Maria on oman pystinsä ehdottomasti ansainnut, käykääpä lukemassa hänen kirja-arvostelujaan ja pohdintojaan jatko-opiskelijan arjesta.

Koska blogistania on minulle ehtymätön inspiraation lähde, valitsen monien suosikkieni joukosta viisi blogia, joissa luovuus kukkii ja välittyy oivasti eteenpäin meille muille.

Ojennan pystin Nastille ja Tyttille ja blogillensa Pujoliivi. Siskokset vääntävät niin hienoja neuleita yksi toisensa perään, ettei voi kuin ihastuksesta henkäillä.

Sarin Rajamäen rykmentti ja Vilijonkan Vilijonkka ja tyttäret saavat molemmat omat pystinsä, mutta samoin perusteluin. Molemmissa blogeissa naisemme maailmalla valottavat arkeaan ja omaa luovaa työtään vieraassa kulttuuriympäristössä hienon hienoin kuvin ja huomioin.

Menopaussin Mea heittää kehiiin sellaisia kielellisiä ilotuksia ja ajatuksenjuoksun kiehkuroita, ettei häntä voi jättää pystittä.

Viimeisen pystini saa Heisin blogi Hevaa. Hevaassa arki on hyvästi läsnä, mutta välillä noustaan muutama sentti maanpinnan yläpuolelle kansanmusiikin siivin. Ainakin minulle blogi on tarjoillut monia uusia musiikkituttavuuksia.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivä



Alakerran muksut tekivät kurpitsalyhtyjä eilen ulkorapuillemme - eivätkö olekin hienoja!